Tanssiteollisuus

Yhteistyökumppanit ja tukijat

Tanssiteollisuus on Minna Tuovisen ja Martin Heslopin As2wrists Dance Companyn ympärille luoma kokonaiskonsepti. Se muodostuu kotimaisesta ja kansainvälisestä esitys-ja kiertuetoiminnasta, Improtango-,Improcamera-,Luova kehollinen kommunikaatio- ja parityöskentelyopetuksesta, tanssifilmituotannosta, MovesOn kansainvälisistä kulttuurin kehitysyhteistyöprojekteista ja työyhteisöille ja nuorisolle kohdistetusta toiminnasta.

Suomalaisia yhteistyökumppaneita ja tukijoita

taike logo

Taiteen Edistämiskeskus

Ryhmä on saanut valtion toiminta-avustusta vuodesta 2011 lähtien.

Kultturikeskus Stoa

Kultturikeskus Stoa

Ryhmän pitkäaikainen yhteistyökumppani jo 1990-luvulta. Viimeisin yhteistyö oli Scifitango vuonna 2014.

Malmitalo

Malmitalo

As2wrists Dance Company ja Tanssiteatteri Tsuumi tuottivat duettojen yhteisillan Malmi-ja Kanneltaloissa 2012. Yhteistyö jatkuu Malmitalon kanssa 2015, tulossa on lisäesityksiä Tango Noir teokselle.

Tanssiteatteri Minimi

Tanssiteatteri Minimi

Ryhmä esiintyy Minimin Kulttuurikeitto tapahtumassa Kuopiossa 2015.

Routa

Routa

Ryhmän esitys-ja opetusvierailu Kajaaniin toteutettiin yhteistyössä Roudan kanssa vuonna 2013.

Kulke

Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki on myöntänyt ryhmälle matka-avustuksia.

Kuopio tanssii ja soi

Kuopio tanssii ja soi

Tango for the radically anonymous teos oli Kuopio tanssii ja Soi ja Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit festivaalien tilausteos vuonna 2011.

Täydenkuun tanssit festivaali

Täydenkuun Tanssit Festivaali

Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit festivaali on ollut ryhmän pitkäaikainen yhteistyökumppani jo vuodesta 1999 lähtien. Viimeisin yhteistyökumppanuus oli Täydenkuun Tanssit ja Kuopio Tanssii ja Soi festivaalien yhteistilausteos Tango for the radically anonymous vuonna 2011.

Tanssin aika festivaali

Tanssin Aika Festivaali

Ryhmä oli festivaalin ohjelmistossa Tango Noir teoksella vuonna 2013.

Compañía Kaari ja Roni Martin

Compañía Kaari ja Roni Martin

Ryhmien yhteisilta toteutettiin Kokoteatterissa vuonna 2012.

Kanneltalo

Kanneltalo

As2wrists Dance Company ja Tanssiteatteri Tsuumi tuottivat duettojen yhteisillan Malmi-ja Kanneltaloissa marraskuussa 2012.

Savoy teatteri

Savoy teatteri

Ryhmä esitti Kuopio Tanssii ja Soi festivaalilla ensi-illassa olleen teoksensa Tango for the radically anonymous Savoy teatterissa 2011.

Ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainministeriö

Suomen Ulkoasianministeriö on rahoittanut useita ryhmän kulttuurin kehitysyhteistyöprojekteja Brasiliassa ja Argentiinassa.

Suomen kulttuurirahasto

Suomen kulttuurirahasto

Ryhmä on saanut Suomen kulttuurirahastolta tukea toiminnalleen vuosina 2006-08.

Tila tanssille

Tila tanssille

Ryhmän koreografien parityöskentely työpaja ammattitanssijoille 2014.

Helsinki Tango Week

Helsinki Tango Week

Ryhmä esiintyi ja piti Improtango tunnin Helsinki Tango Week tapahtumassa 2014.

Tsuumi

Tsuumi

As2wrists Dance Company ja Tanssiteatteri Tsuumi tuottivat duettojen yhteisillan Malmi-ja Kanneltaloissa 2012.


Ulkomaisia yhteistyökumppaneita ja tukijoita

VideoDanzaBA logo

VideoDanzaBA

Ryhmän vuoden 2013 toteuttaman Argentiinan kiertueen yksi yhteistyökumppaneista.

Fortaleza logo

Bienal internacional de danca

Ryhmän koreografien työpajat Curso Técnico em Dancan yliopistossa Fortalezassa sekä Paracurun tanssiryhmän tanssijoille osana Bienal Internacional de danca do Céara festivaalia 2009.

Alliance logo

Alliance Francaise

Yhteistyökumppani ryhmän Calin vierailulla 2014.

Cordoba logo

Centro Cultural España Córdoba

Ryhmän vuonna 2013 toteuttaman Argentiinan kiertueen yksi yhteistyökumppaneista.

Iuna logo

IUNA Buenos Aires

Yhteistyökumppani koreografien vierailulla IUNA:n yliopistossa 2006.

Javeriana logo

Universidad Javeriana Cali

Yhteistyökumppani ja ryhmän Calin vierailun kohde 2014.

Mercosur logo

Festival Mercosur Córdoba

Ryhmän vuonna 2013 toteuttaman Argentiinan kiertueen yksi yhteistyökumppaneista.

Marcos Juarez

Ciudad Marcos Juarez

Ryhmän Argentiinan kiertueiden yksi yhteistyökumppaneista vuosina 2008 ja 2013.

Bahia Blanca logo

Cuidad Bahia Blanca

MovesOn Argentiinassa projektin yhteistyökumppani 2009.

Paracuru logo

Cia de Danca de Paracuru

Ryhmän pitkäaikainen yhteistyökumppani Brasiliassa vuodesta 2009 lähtien.

Ulkoministeriö

Embaixada de finlandia, Brasilia

Brasilian ja Argentiinan suurlähetystöt mukana ryhmän esitystoiminnan ja projektien tiedottamisessa näissä maissa.

Bale Baiao logo

Bale baiao, Itapipoca

Ryhmän pitkäaikainen yhteistyökumppani Brasiliassa vuodesta 2009 lähtien.